E-HKK:n agilityn SM-joukkueisiin haku
Valittaessa joukkueita agilityn SM-kilpailuihin, noudatetaan kulloinkin voimassa olevia, Suomen Agilityliiton asettamia osallistumiskriteereitä.
Joukkueessa on neljä koiraa ja yksi varakoira, mutta minimissään joukkue voi koostua kolmesta koirasta. Joukkueeseen valittavien koirien tulee kilpailla 3-luokassa.
Ohjaajalla on oltava voimassa oleva kilpailulisenssi ja hänen on oltava Suomen kansalainen. Ohjaaja edustaa Etelä-Hämeen Koirakerhoa (jonka kilpailulisenssillä hän kilpailee). Kilpailulisenssinhaltijan tulee noudattaa kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä.
Lisenssiehtojen mukaisesti Etelä-Hämeen Koirakerhon joukkueessa voi kilpailla myös toisen SAGIn jäsenseuran kilpailulisenssin haltija, mikäli lisenssinhaltijan oma seura on antanut siihen kirjallisen luvan; lupa tulee toimittaa ilmoittautumisen yhteydessä kisajärjestäjälle.
Joukkueeseen halukkaat ilmoittautuvat kirjallisesti yhdistyksen antamien ohjeiden mukaisesti. Vuonna 2012 vapaamuotoiset ilmoittautumiset on tehtävä 28. toukokuuta mennessä Terhi Thunebergille. Joukkueet kuhunkin kokoluokkaan valitaan seuraavin perustein:
1. Etusijalla ovat koirat, jotka ovat oikeutettuja yksilökilpailuun kuitenkin niin, että samalta ohjaalta hyväksytään enintään kaksi koiraa kuhunkin kokoluokkaan. Mikäli joukkue ei täyty tällä kriteerillä, voidaan samalta ohjaajalta hyväksyä useampi koira.
2. Mikäli joukkueeseen hakee yli neljä yksilökilpailuihin oikeutettua koiraa, valituksi tulevat koirat, joilla on eniten nollatuloksia yksilökilpailukriteereissä määritellyn ajanjakson ajalta.
3. Mikäli joukkueeseen ei hae riittävä määrä yksilökilpailuihin oikeutettuja koiria, valituiksi tulevat koirat, joilla on eniten nollatuloksia yksilökilpailukriteereissä määritellyn ajanjakson ajalta.
4. Mikäli joukkuetta ei saada koottua E-HKK:ta edustavien ohjaajien koirista, voidaan joukkueeseen hyväksyä muun SAGIn jäsenseuran kilpailulisenssin haltija koirineen.
5. Mikäli koirakko saavuttaa puuttuvia SM-nollia ajalla 28.5.-4.6., ne otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.
Etelä-Hämeen Koirakerho huolehtii edustusjoukkueidensa ilmoittamisesta kilpailuun ja vastaa ilmoittautumismaksusta.
Valittuihin
joukkueisiin ei saa tehdä omavaltaisesti muutoksia.
Sairastapauksessa
ohjaajaa voi vaihtaa esittämällä lääkärintodistuksen.
Ilmoita koiran tiedot ja ohjaajan lisenssinumero.
Liitä mukaan kopio kilpailukirjan sivuista joista näkyvät tarvittavat tiedot ja tulokset.
Hakemukset lähetetään Terhi Thunebergille osoitteeseen terhi.thuneberg (at) aina.net



